Aloitetaan nyt vaikka siitä, että miten Superupee on syntynyt? Idea lähti Halloweenina 2015, kun ystäväni Hanni kutsui minut kylään. Siinä juhlajärkkäilyjä tehdessä (Hanni lähinnä pyöri ympyrää ja minä siivosin ja koristelin) Hanni kylmästi totesi, että ei muuten olla enää samassa kunnossa kun silloin 15-vuotiaana. Eihän meidän tietysti pidäkään olla enää teini-ikäisen kehossa mutta on niitä muhkuja tullut extraakin.

Lapsien saaminen on varmasti vaikuttanut osaltaan tähän, mutta ehkä se mukavuuden haluisuus vie voiton kaikista selityksistä. Ja nyt jos aloit itse listaamaan omia syitä omassa päässäsi miksi itsellä on jäänyt kuntoilu proggiset väliin, niin eikö homma nyt vähän ole niinkin että elämässä nyt oli vaan muita juttuja etusijalla kun se ”hyvän kunnon ylläpito ja terveyshypetys?” Ja sehän on ihan okei! No mutta, Hanni tietysti kysyi minulta reippaasti että: ”voisitko fiksata tilanteen?” Vastasin tietysti kyllä. Siitä se idea sitten lähti, superkuntoon ennen joulua. Ruvetaan treenaamaan yhdessä ja toimitaan toistemme tsemppareina. Seuraavaksi kirjoitin jo listaa mitä Hanni ei saisi syödä seuraavan parin kk:n ajan (lista oli muuten aika pitkä.. perustelin sen kick startilla) ja sitten pohdittiin niitä treenejä. Miten yrityksen toimarin pitäisi treenata saadakseen jotain aikaiseksi jos kuitenkin vuorokaudessa on jo kokopäivätyö yrittäjänä, 2 lasta ja iso koti hoidettavana ja koristreeneillekin pitäisi olla aikaa. Tähän varmaan joku muu olisi todennut että salille vaan, sieltä ne tulokset tulee..

Entä jos ei oikeasti ole aikaa kolistella sitä rautaa siellä? Tai jos se ei ole se motivoivin treenimuoto? Minun omat peronal trainer asiakkaani ovat päässeet ihan huippu kuntoon tekemällä HIIT treenejä niin miksei myös Hanni? Ja näin päätin tehdä hyvin idioottivarman treeniohjelman mitä tulisi noudattaa. Tavoitteena tietty maksimoida tulosten saaminen vähiten aikaa vievällä tavalla. Let´s face it, aika on aika kortilla. Näin syntyi testipohja treeneille, jotka nyt sivuiltamme löytyvät. Mutta olisiko niitä kivempi tehdä jos kaverit lähtisivät messiin haasteeseen? TODELLAKIN!

Ja näin Facebookkiin jaettiin kavereille ilmoitus: Lähtekää messiin superkuntoon jouluksi haasteeseen, aikaa 6 vkoa. Loppu on historiaa ja täällä ollaan ☺